Pikkukaupunkilaisena tietää, että pienessä kaupungissa tai paikkakunnalla on omat etunsa. Nuorempana se saattoi joskus ärsyttää, kun mitään ei voinut tehdä salassa, koska kaikki tunsivat toisensa. Mutta iän myötä huomaa, että siinä on myös paljon hyvää. Jos jotakuta asukasta ei nähdä vähään aikaan, joku käy heti tarkistamassa, että kaikki on kunnossa.
Mutta iän ja elämänkokemuksen myötä huomaa, että juuri se tuttuus ja avoimuus tekevät pikkukaupunkielämästä erityistä. Kun ihmiset tuntevat toisensa, he myös välittävät aidosti. Naapuri pysähtyy juttelemaan, kaupan kassalla vaihdetaan kuulumiset ja yhteisöllisyys näkyy arjen pienissä teoissa. Jos jotakuta asukasta ei nähdä vähään aikaan, joku huomaa sen ja käy heti tarkistamassa, että kaikki on kunnossa.
Pienessä kaupungissa kukaan ei jää yksin — ja vaikka se joskus tuntuikin tukahduttavalta, myöhemmin ymmärtää, että se on itse asiassa turvaa, jota harva isommassa kaupungissa kokee.
Yhteisöllisyys on positiivista
Pienessä kaupungissa eläminen on yhteisöllisempää. Kauppareissulla tapaa varmasti tuttuja ja hetki kuluu jutellessa. Jos naapuri tarvitsee apua, on helppo mennä auttamaan tai ainakin heti pystyy kertomaan, kuka on paras ongelmatilanteessa auttajana. Yhteisöllisyys on vuorovaikutusta, yhdessä tekemistä ja kuulumista johonkin kokonaisuuteen. Me-henki on kannustavaa.
Nykyään yhteisöllisyys näkyy myös arjen pienissä asioissa — esimerkiksi siinä, miten paikalliset yritykset tarjoavat erilaisia maksutavat helpottamaan asiakkaiden elämää ja tukemaan paikallista kaupankäyntiä.
On olemassa monia hyviä syitä, miksi lapsuuden maisemiin palataan sen jälkeen, kun oma perhe on kasvanut ja lapset ovat vielä pieniä. Pienen kaupungin ilmapiiri on paljon turvallisempi sekä lapsille että vanhemmille.