Artjärvi

Lue lisää vieraanvaraisesta kunnasta

Artjärvi

Artjärvi on pieni pitäjä, joka kuuluu Orimattilan kaupunkiin ja sijaitsee näin ollen Päijät-Hämeen maakunnassa, Lahden kupeessa. Asukkaita Artjärvellä on noin 1400, vaikka valitettavasti kunnan asukasmäärä on laskusuunnassa. Vielä ennen vuotta 2011 tämä oli oma kuntansa, jonka jälkeen se liitettiin kuntaliitoksella Orimattilaan.

Pikkukaupunki pitää sisällään aivan omanlaistaan tunnelmaa sekä yhteisöllisyyttä, josta monet ihmiset nauttivat. Kaikki eivät halua olla kaupunkilaisia ja maalaiselämä maistuu edelleen hienosti useille perheillekin. Etuna on Orimattilan läheisyys, jolloin palveluiden pariin matkaa ei tule valtavasti. Alle puolen tunnin ajomatkan päässä ovat isomman kaupungin ilot saavutettavissa. Artjärvessä yhdistyvät siis monet edut.

Vain pikkukaupunkilainen ymmärtää miksi on niin hienoa asua Artjärven kokoisessa pitäjässä. Sen ainoa taajama on kirkonkylä, jossa asustelee nelisensataa ihmistä. Voidaan todeta, että siinä alkavat jo varmaan kaikki tuntea toisensa.

Artjärvi

Viimeisimmät artikkelit

Palvelutalossa on viihtyisää.
Kaupungistuminen

Artjärven palvelutalo

Yhteinen pieni puuhastelu tuo asukkaille yhteistä tekemistä kesään. Artjärven palvelutalo on oivaltanut tämän. Tutustu toimintaan!

Lue lisää »

Pikkukaupunkilainen on onnellinen ihminen

Koska kaupunkilaistuminen tapahtuu kovaa vauhtia, on maaseudun tulevaisuus vaakalaudalla. Kuinka saada nuoria pieniin paikkakuntiin, joissa ei joidenkin mielestä ole mitään? Kuitenkin pikkukaupungeissa asuu onnellista väkeä, jotka saavat nauttia rauhallisuudesta sekä puhtaasta luonnosta.

Yhteisöllisyys ja yhteenkuuluminen ovat tärkeitä asioita, sillä kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin. Parhaimmillaan talkooväkeä aidan pystyttämiseen löytyy enemmän kuin olisikaan uskaltanut toivoa. Ja tällainen toiminta on vastavuoroista, jolloin kaikkien selkää rapsutetaan tarvittaessa. Tällaista on elämä pikkukaupunkilaisena parhaimmillaan, voiko siis parempaa toivoakaan kuin tuttuja hymyileviä kasvoja vastaantulijoina.

Kunta tarjoaa myös työpaikkoja

Artjärvi

Artjärven suurin työllistäjä on Ruskovilla Oy, joka valmistaa pääosin merinovillasta erilaisia asusteita niin aikuisille kuin lapsillekin. Heidän matkansa alkoi kestovaipoista. He toimivat Artjärvellä useissa eri kohteissa vuoteen 1991 saakka, jolloin he rohkaistuivat ostamaan oman kiinteistön, Artjärven vanhan meijerin, johon he muuttivat yrityksen 10-vuotistaivalta juhlistamaan.

Kunta tarjoaa myös muita työpaikkoja perinteisissä palveluissa sekä toki yrittäjienkin muodossa. Myös ympäröivät maakunnat ovat potentiaalista työskentelyaluetta, jos on valmis käyttämään aikaa matkustamiseen päivittäin tai ainakin viikoittain. Alasta riippuen, työtä voi löytyä myös suoraan oman kunnan puolelta mutta toki selvää on, ettei kovin pienessä pitäjässä liikaa työllistäviä tahoja ole.

Artjärvi tarjoaa upeita nähtävyyksiä

Artjärvi pitää sisällään myös nähtävyyksiä. Kunta ylläpitää hienoa kotiseutumuseota, joka on Päijät-Hämeen alueen vanhin. Museoalueelle on koottu perinteinen pihapiiri 1700- ja 1800-luvuilta olevista rakennuksista. Museo on Artjärven kotiseutuyhdistyksen omistuksessa ja he myös ylläpitävät sitä. Museo on avoinna erillisestä sopimuksesta, eli sinne tulee varata vierailuaika, jotta voidaan varmistaa esineistön turvallisuus.

Artjärvi on pikkukaupunki parhaimmillaan kaikkine nähtävyyksineen. Moni ei arvaisi paljonko nähtävää pienestä paikasta voikaan löytyä. Kuten vaikka aivan Artjärven kirkko kirkonmäellä, hautausmaan ja seurakuntakodin läheisyydessä. Kirkko on valmistunut vuonna 1840 ja se on empirevaikutteinen päätytornillinen ristikirkko. Kirkkoon mahtuu jopa 600 henkilöä seuraamaan tilaisuuksia. Kylältä löytyy myös upea, 70 km pitkä kotiseutupyöräilyreitti, joka vie mukanaan upeisiin tunnelmiin.

Matkailu Artjärvellä

Artjärvi tarjoilee myös majoitusta tunnelmallisessa B&B Artjärvessä. Se on täysin remontoitu vuosina 2018-2019 ja tarjoilee 13 vuodepaikkaa ollen laadukas majoituskeskus saunoineen. Huoneen voi varata nykyaikaisesti netin kautta, vaikka keskellä yötä, jos tarve iskee. B&B toivottaa myös lemmikit tervetulleeksi kuin myös satunnaiset kahville ja aamiaiselle poikkeajatkin. Paikan vieraanvaraisuus loistaa jo kauas.

Tämä pieni pitäjä on loistava paikka rauhalliseen ja onnelliseen elämään, perheen kasvattamiseen ja tilapäiseen rauhoittumiseenkin. Jos on tullut lomaa viettämään, voi hyvin tutustua edellä mainittuihin nähtävyyksiin tai lukuisiin muihin, kuten vaikka Artjärven lintualueeseen kylän keskustan tuntumassa.

Suuret kiitoksemme:

Suomikasino.info

Suuret kiitoksemme Suomikasinolle mahdollisuudesta tuoda maaseutua yleisön tietoisuuteen. Toivomme hedelmällisen yhteistyön jatkuvan vielä tulevaisuudessakin.