Perinneruoat maakunnittain ovat mielenkiintoinen kokonaisuus. Kaikki ne tavat, miten niitä tehdään sekä tieto ja osaaminen, ovat periytyneet ja siirtyneet pikkuhiljaa sukupolvelta toiselle. Ne ovat monesti tärkeässä roolissa juhlapyhien aikaan. Esimerkiksi pääsiäisen ja joulun vietossa niillä on ollut tärkeä merkitys. Silloin pyrittiin siihen, että tarjontaa oli paljon, vaikka ruoasta muuten saattoi olla jopa puutetta. Nykyään perinneruoat tehdään sopeuttaen ne nykyisiin makutottumuksiin sekä valmistustapoihin.
Parhaat perinneruoat maakunnittain
Suomessa perinneruoat tutkittiin tarkkaan pitäjäruokaprojektissa vuosina 1985-1988. Tätä projektia johti Jaakko Kolmonen, joka tuli kaikille tutuksi tv-kokkina. Tässä projektissa jokaiselle kunnalle valittiin yksi tai useampi ruokalaji, jotka olivat sille paikkakunnalle hyvin tyypillisiä. Jotkut ruoat hyväksyttiin kahden kunnan nimikkoruoaksi, koska kuntien välistä kilpailua oli jonkin verran. Lista on varsin pitkä, mutta mielenkiintoinen ja tältä listalta löytää jokainen varmasti jotakin tuttua.
Perinneruoat eivät välttämättä ole keksitty sillä alueella eivätkä ole välttämättä alkuperäisiä. Lisäksi monet maaseudulla tutuksi tulleet ruoat ovat muunnelmia siitä, mitä herrasväki aikanaan söi. Lisäksi nämä ruoat saattavat olla peräisin jopa ulkomailta eivätkä lainkaan Suomesta. Alatoopi on lähtöisin Ranskasta, mutta se ei edes välttämättä ole samanlaista kuin mitä savolainen vastaava on perinneruokana.
Perinneruoat uudistuvassa maakunnassa
Aina ei maakuntaa tunnisteta ruoasta, se voi myös olla juoma. Siinä missä Pirkanmaalla tarjoillaan mustamakkaraa, niin Hämeessä on tarjolla sahtia. Perinneruoat maakunnittain tuovat esille mielenkiintoisia makunautintoja. Lapissa ehdottomasti poro ja puikulat ovat tunnettuja samoin kuin kainuulaiset rönttöset tai oululaiset nahkiaiset. Saaristossa on totuttu syömään mustaleipää sekä karjalassa sultsinoita. Nämä ovat niin tunnettuja, että ne mielletään heti alueellisesti ja vaikka historia on kulkenut pitkän matkan eteenpäin.
Perinneruoat maakunnittain ovat kehittyneet ja onkin kyetty osoittamaan, että ruokatuotanto on uudistuskykyistä. Nykyisellään on tarjolla tilaviinejä, pienjuustoloita sekä -panimoita. Lisäksi on tuhansia pieniä, paikallisia elintarvikejalostajia, jotka pitävät yllä ja rakentavat lisää uutta ruokakulttuuria paikallisella sekä alueellisella tasolla. Näitä pienempiä yrityksiä on paljon enemmän kuin valtakunnallisia yrityksiä.
Uusi perinne suojaa vanhaa
Kuten äsken mainittu ruokaperinteen kehittyminen ja toisaalta vanhojen säilyminen toimii vähän samalla tavoin kuin virustorjunta tietokoneessa. Se suojaa olemassa olevat tiedot eikä päästä ulkopuolista, vihamielistä tietoa sisäänsä. Käyttäjä voi silti jatkaa omien tiedostojensa käyttämistä ja luoda uusia tai lisätä olemassa oleviin uusia kuvia tai tekstiä. Näin toimii myös ruokakulttuuri paikallisesti. Vanhat maakuntaruoat eivät katoa, mutta saavat rinnalleen uusia makuja paikallisvoimin tehtynä.
Suomalainen keittiö on saanut paljon vaikutteita sekä idästä että lännestä. Kehittymiseen on myös vaikuttanut ilmasto sekä se, että meillä ei ole ollut muun muassa mausteisiin intohimoa. Suolaa toki on käytetty aina ja useimmiten liikaa. Eniten vaikutteita on tullut sekä Ruotsista että Venäjältä. Ilmasto on vaatinut energiapitoisen ruoan.
Ovatko perinneruoat maakunnittain sesonkiruokia?
Ilmastosta johtuen meidän ruokakulttuurissamme vallitsee sesonkiluontoisuus. Maakunnat eivät ole siihen mitenkään vaikuttaneet, että kesällä suosittua ruokaa ovat uudet perunat sekä mansikat ja mustikat. Mielenkiintoisin ilmiö on se, että rapukausi on joka vuosi lehtikirjoittelun arvoinen, vaikka kauppojen pakastinaltaissa on pitkin vuotta tarjolla tuontirapuja. Joulupöytä tarjoaa vuosi toisensa jälkeen joulukinkun, erilaiset laatikot sekä rosollin.
Myös kaali, sienet ja lammas ovat sesonkiruokaa. Samaan listaan on myös lisättävä mämmi, jonka herkutteluhetki ajoittuu pääsiäiseen. Kesällä on tarjolla paljon vihanneksia ja loppukesästä marjoja, joten niiden kulutus on silloin myös suurempi.
Tekotapa kertoo myös paljon, millaisia perinneruoat maakunnittain ovat. Jo aikaisemmin sanottiin, että vaikutteita on saatu sekä lännestä että idästä. Se näkyy myös siinä, miten ruokaa tehdään. Lännessä periteisempi tapa on tehdä ruokaa keittämällä ja leivinuunin lämmittäminen tapahtui harvemmin. Idässä puolestaan leivinuuni lämpeni usein ja sitä käytettiinkin paljon ruoan valmistuksessa. Idän suunnalla onkin paljon suosittu juuri hapattamista ja piirakoita.
