Aavekaupungiksi kutsutaan kaupunkia, joka on jostain systä tyhjentynyt tai evakuoitu, eikä siellä ole enää lainkaan asukkaita. Joskus evakuointi saattaa olla myös määräaikaista. Useimmiten termillä “aavekaupunki” viitataan Yhdysvaltojen Villin lännen ajalta peräisin oleviin hylättyihin kaivokaupunkeihin. Termillä voidaan kuitenkin viitata myös missä tahansa maassa sijaitseviin hylättyihin kaupunkeihin.

Miten kaupunkien autioituminen sitten tapahtuu? Yleensä tämän kohtalon kokevat kaupungit tai kylät on perustettu jonkin arvomineraaliesiintymän lähettyville tai asuinpaikaksi tietyn ammatin harjoittajille. Kun mineraaliesiintymä tyrehtyy tai alueella harjoitettu muu elinkeino ei ole enää kannattavaa, ihmiset alkavat muuttaa pois kaupungista paikkoihin, jossa heidän on mahdollista ansaita itselleen elanto. Joskus kaupunki saattaa autioita myös jonkin luonnonkatastrofin seurauksena, jos se joudutaan esimerkiksi evakuoimaan asukkaiden turvallisuuden vuoksi.

Suomessa varsinaisia aavekaupunkeja on hyvin vähän. Autiotaloja ja autioituneita tai lähes autioituneita kyliä tai alueita on kuitenkin jonkin verran. Yksi esimerkki Suomessa sijaitsevista autioituneista alueista on Jussaari.

Jussaaren nykytila

Jussaari on Raaseporissa sijaitseva ulkosaariryhmä. Ruotsiksi Jussaaria kutsutaan Jussaröksi. Saarella sijaitsi aikoinaan Jussarön kaivos, mutta sen toiminta lopetettiin vuonna 1967, koska kaivoksen ylläpito ei ollut enää kannattavaa. Kaivoksen ollessa toiminnassa saarella oli myös asutusta ja kauppoja, mutta nykyään nämä ovat tyhjillään. Myöhemmin saarella toimi rajavartiolaitoksen merivartioasema, mutta tämäkin lopetti toimintansa vuonna 2011. Saaren pohjoisosassa on edelleen huviveneilijöille tarkoitetut kahvila, veneveistämö ja vierasvenesatama, eli saari ei ole kuitenkaan aivan täysin autioitunut, vaikka sieltä löytyykin autiotaloja.

Jussaaren historiaa

Jussarön kaivoksen toiminta käynnistettiin vuonna 1834, kun saarelta paikallistettiin malmiesiintymä. Osasyynä kaivostoiminnan käynnistämiseen oli se, että siirryttyään Venäjän vallan alaisuuteen Suomi halusi pyrkiä siihen, ettei se olisi enää riippuvainen ruotsalaisesta raudasta.

Kaivostoiminnan käynnistämisestä lähtien Jussarön kaivoksen toiminta oli vaikea saada kannattamaan, sillä työkustannukset olivat korkeat. Kavioksen työntekijät saivat käyttöönsä perunamaan ja kalastusoikeuden. Saren sijainti oli kuitenkin sen verran hankala, että työntekijöille piti kuitenkin maksaa myös melko korkeaa palkkaa. Tämä innoitti kaivoksen omistajia keksimään halvemman työvoiman lähteen ja kaivokseen tuotiin töihin irtolaisuudesta tuomittuja vankeja. Tämäkään ei kuitenkaan tullut aivan halvaksi, sillä vankeja vartioimaan piti palkata 30 merisotilasta sekä päällystöä sotilaiden vahtimiseen. Vangeille maksettiin kuitenkin pientä rahapalkkaa ja lisäksi parhaat työntekijät saivat palkaksi tupakkaa ja viinaa.

Alkuun saarella ei ollut mahdollisuutta asua ympärivuotisesti, vaan töitä tehtiin vain kesällä. Saarelle rakennettiin kuitenkin jossain vaiheessa asuntoja ja kaivostoimintaa alettiin harjoittaa ympäri vuoden. 1830-luvulla saarelle perustettiin myös saarnahuone, joka oli toiminnassa vuoteen 1860 asti. Saarnahuone oli tarkoitettu vankityövoimalle sekä saariston asukkaille. Saarnahuonella pidettiin kerran kuukaudessa jumalanpalvelus suomeksi ja ruotsiksi.

Saimaan kanavan rakennustöiden alkaessa Jussarön kaivokseen ei meinannut kuitenkaan riittää enää irtolaisia työntekijöiksi. Vuonna 1846 kaivostyöntekijöiksi hankittiinkin rikollisvankeja, joita vartioivat venäläiset sotilaat. Kaivostoiminta lopetettiin kuitenkin Krimin sodan vuoksi vuosiksi 1854-56. Sodan päätyttyä toiminta aloitettiin kuitenkin uudelleen irtolaisvankityövoimalla. Kaivostoiminta ei kuitenkaan ehtinyt olle pystyssä kauaa, sillä 1850-lvuun lopulla parempilaatuista rautaa alkoi olla saatavilla niin helposti, ettei Jussarön kaivoksen malmi enää oikein kelvannut suomalaisille masuuneille. Lopulta kaivos jouduttiin sulkemaan lähes sadaksi vuodeksi kaivoksen ainoan ostajakandidaatin ajautuessa konkurssiin.

Kaivos avattiin uudelleen vuonna 1954 Vuoksenniska Oy:n ostettua kaivoksen itselleen. Syynä kaivoksen avaamiseen oli se, että Suomi tarvitsi jonkinlaisen neuvotteluvaltin keskustellessaan ruotsalaisen teräksen hinnasta. Kaivostoiminta toimi onnistuneesti tinkimisvälineenä, mutta toimintaa ei kuitenkaan saatu enää muilta osin kannattavaksi. Kaivostoiminta lopetettiinkin taas vuonna 1967 ja samalla saaren asunnot ja kaupat jäivät tyhjilleen.